Aloitin työni sisällöntuottajana aikoinaan oDeskin kautta. Laitoin nettisivun hakuun "Finnish" ja hetkessä löysin kymmeniä työpaikkoja, joissa etsittiin sisällöntuottajaa, kääntäjää ja ääninäyttelijää suomen kielellä. Kaikki nämä hommat ovat tietenkin etätyötä, jota voi tehdä mukavasti omalta tietokoneelta.
oDeskissä maksu hoituu usein Fixed price -tyyliin, jolloin saat tietyn summan tehtyä työtä vastaan. Vaihtoehtoisesti työ voidaan tehdä tuntipalkkaisesti, jolloin apuna on eräänlainen ohjelma, joka ladataan tietokoneelle. Työskentelyn alussa ohjelma napsautetaan päälle, ja se ottaa välillä kuvankaappauksia näytöltä. Nämä kuvankaappaukset ja työajat ohjautuvat työnantajalle, joka voi näin seurata työn edistymistä tehokkaasti.
oDesk on monen vuoden kokemuksella osoittautunut parhaaksi paikaksi löytää ja tehdä etätöitä. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta rahat ovat aina tulleet ajoissa oDesk-tililleni. Sinä ainoanakin kertana sain rahat muutamassa päivässä otettuani ensin yhteyttä oDeskin asiakaspalveluun. Työn päätteeksi yritys ja työntekijä arvioivat toisensa tähdin, mistä on hyötyä myös muille työntekijöille ja työnantajille.
oDeskin kautta on siis mahdollista saada sisällöntuotanto-, käännös- ja esimerkiksi ääninäyttelytyötä, mutta ammattitaitoiselle myös monia hommia ohjelmoinnista markkinointiin. Etätyö hankitaan lähettämällä pienimuotoinen hakemus työpaikkailmoitukseen, jonka jälkeen yritys ottaa yhteyttä haluamiinsa työntekijöihin.
Etätyön hankkiminen ei aina ole helppoa ilman kokemusta. Kokemukseni oDeskista on kuitenkin todella myönteinen, koska sain työtä ilman työkokemusta omien taitojeni ansiosta.
Mitä töitä oDesk tarjoaa? Sisällöntuotanto, käännöstyöt, ääninäyttely, markkinointi, valokuvaus ja koodaus
Kuinka paljon voin tienata? Omasta aktiivisuudesta riippuen kymmenistä euroista tuhansiin euroihin kuukaudessa
Onko työn saaminen helppoa? Työn saaminen on helppoa, jos englannin kielitaito on sujuvaa, profiili on kattava ja työhakemus vastaa työilmoitusta
Miten oDesk maksaa rahat tililleni? Voit valita rahat siirrettäväksi esimerkiksi suomalaiselle pankkitilille tai PayPaliin. Suomalaiselle pankkitilille siirrettäessä summasta otetaan 1,99 dollarin palvelumaksu ja siirtoaika on 2-5 päivää.
Onko sinulla kysyttävää oDeskistä? Laita kommenttia alas ja vastaan kysymyksiisi mahdollisimman pian!